Viimesen kerran kun kotuani lährin pappa se poloki jalakaa. Mamma se itki ja ikkunasta sano, että nyt se sun surusi alakaa. Viimesen kerran kun kotuani lährin niin hilijoolleni minä itkin, ku mun on luotu kulukemahan näitä maailman rantoja pitkin. Viimesen kerran kun kotuani lährin kantaen renttujani kaikki ne poijat jokka vastahani tuli oli vanhoja henttujani. Ja mitä sinä tulit narraamhan kun olin vielä lapsi, mikset sä antanu vanheta ja tulla taitavaksi. Ja mitä sinä tulit narraamhan ja surua mulle tuomhan, mikset sinä pysyny kotona sen hyvän äitees luona. Ja mitä sinä tulit narraamhan mun syräntäni nuorta, kun saatit mun surua kantamhan kun raskasta santavuorta. Kun minä olsin piennä kuollu kummini kapalolle, niin en olsi joutunu sinne maailman hartijoolle.