Käy tuuli yli luhistuneen vuoteen
linnut tytön nukkuvan silmistä tappelee
pohjoinen, etelä vaihtaa paikkaa
itken maailmankaikkeuden pohjalla
viisaus rehottaa tuolilla ja tuomitsee
rakkaus makaa tunkiolla naamaa saastaa auraten
mädäten haaveisiinsa turhuuksia kosiviin
juhlien voittoa pahasta
ja huokauksista rakennetut laivat kääntää kylkeään
vuodet kuluu, virheistä ei opi kasvojaan
aika mataa nopeaa on unohdus, se vaan
sielu on tehtävä, ei esine
näinhän me sovittiin
ja unet kartta kohti loputonta jokea
missä sanat on voimia
ja silmät vielä majakat
piripintaan kaadettu aurinko
minun salainen nimeni on kadotus
unohtunut elämä, pois heitetty
jalka voitokkaana päällä niskani
vaikka korisen vielä hiljaa
ja turhuuksista rakennetut laivat uppoavat satamaan